Matkatoverimme kirjailijan polulla, osa 11.

Timo Malmi: Ikoni on tie kirjailijaksi

Aloitin Viita-akatemian innostuneena saman vuonna, kun Václav Havel ja Bill Clinton  vannoivat virkavalansa. Minä halusin eroon siihenastisesta virastani ja asetuin Mältinrannan pyöreässä pöydässä mahdollisimman lähelle opettajaani Kullervo Järvistä, joka itse oli kirjallisuus, jossa halusin olla mukana. Kullervon kuva on yhä työhuoneeni seinällä.

Kullervon ansiosta kotisivuillani lukee: ”T. M. on tamperelainen kirjailija, runoilija, kääntäjä, historiantutkija, tietokirjailija ja kotiseutumies. Malmin työtä yhdistäviä teemoja ovat rakkaus, kaipaus ja sota.”

Pirkanmaan kirjoituskilpailun runosarjan voittanutta sikermää kirjoittaessani oivalsin, että tunneroihulla ei kannata paperia polttaa, vaan sijoittaa hyvin puhalletut hiillokset rakenteeseen, jonka avulla lukija pääsee mukaan.

Timo Malmi (vas.) ohjaa runokirjaansa Tuulensuu, minä rakastan sinua perustuvaa näytelmäänsä Raatihuoneen portailla. Sointu Lanki näytteli äitiä, joka etsi ruumiskasasta tytärtään. Esityksen musiikista vastasi Veli Kotkaslahti. T.M. esitti Tampereen miliisipäällikkö Kalle Kaiharia.

Runon hiominen on suunnittelua ja nostamista yleiselle tasolle. Näin torjutaan kritiikki: ”Ei kanna yksityisyyttä pidemmälle.”

Viitapiirin tärkein anti oli myös sen perustajan Kullervon mielestä se, että rumilla ankanpoikasilla on mahdollisuus nähdä toisensa ja valita akatemian jälkeiset hovikriitikot.

Jos ei ole ystäviä, on ystävystyttävä niiden kanssa, joita sinulla on. Tämä puolalainen sananlasku voisi olla Viitapiirin motto. Ja toinen Kari Aronpuron Kiinan ja Rääkkylän runot. Sanoja ja niistä jonoja syntyy matkustamalla.

Viitapiiriläisten kanssa olen käynyt Tallinnassa, Pariisissa, Ateenassa. Jumalten asuinsija Olympon vuori on nähty yhdessä, Normandian maihinnousu, Liettuan kirjailijaliiton kesämaja ja Tammisaaren saariston parhaat ahvenpaikat.

Kalevala ja Vänrikki Stoolin tarinat ovat ne huonomaineiset kirjat, joista olen nauttinut ja niiden läpi jopa kertonut omia ajatuksiani. Saman sarjan ykkönen on kyllä Raamattu. Siellä on kaikki, niin kuin me Hollywoodin miehet tiedämme.

Musta on suosikkivärini. Sen olen myös siepannut Kullervo Järviseltä. Häneltä opin myös pukeutumisesta ja juomisesta. Yhteinen suosikkimme on Olvi IV –olut.

Viisaat sanani hänelle, joka haaveilee kirjailijan urasta: ”Ripusta kirjailijaidolisi kuva työtilasi seinään.”  Anton Tshehov on katsellut minua neljäkymmentä vuotta. Hänen silmistään voi lukea, että näytelmäni on jo melkein valmis, vaikka vasta on kirjoitettuna jäsenanomus Näytelmäkirjailijaliittoon.

*                                                               *                                                           *

Kirjailijan polku Sampolan kirjastossa lauantaina kello 13.00.

Matkatoverimme Kirjailijan polulla, osa 10.

MINNA AUTIO

Minna Autio on viimeisin julkaisukynnyksen yli kavunnut viitalainen. Julkaisu on aina merkkitapaus niin Viita-akatemialle kuin Viitapiirille. 'Kirjailijan polun' kuopus onkin itseoikeutettu esiintyjä launtain 20-vuotisjuhlissa Sampolan kirjastossa. Perinteisen kirjoittajaryhmän lisäksi Minna on löytänyt kirjoittavan heimonsa myös verkon puolelta.

Kuva: Mikko Haapasaari (c) www.mikkohaapasaari.com

Minna Autio, kerrotko hieman itsestäsi?
- Opiskelin kirjoittamista Viita-akatemiassa 2007–2010. Tampereella asuessani toimin pitkään Viitapiirin hallituksessa, pari kautta puheenjohtajanakin. Kirjallisuustapahtumasivusto Teonsana on minun perustamani.
Olen juuri muuttanut vanhaan taloon pellon reunassa, nyt opettelen uuden alueen koordinaatteja. Spiraali (Sanasato 2016) on esikoisrunokirjani. Silloin kun en kirjoita runoja, touhuan kaikenlaista viestintäalalla ja ohjaan erilaisia luovan kirjoittamisen ryhmiä.

Milloin aloitit Viita-akatemiassa? Muistatko millaisin odotuksin tulit mukaan ja millainen ensimmäinen kokoontuminen oli?
– Tiesin Viita-akatemian maineen ja olin innoissani, että olin tullut valituksi. Toivoin kovasti, että akatemiasta löytäisin viimeinkin lopullisen, ikään kuin pyhän tiedon siitä, mikä on runo ja miten sitä kuuluu kirjoittaa. Sitä tietoa etsin edelleen.

Ensimmäisessä kokoontumisessa jännitti niin paljon, että kun ryhmälle piti lukea tekstiään ääneen, se tapahtui varsin hiljaisella ja vapisevalla äänellä. Silti muistan, kuinka hienolta tuntui katsoa kirjoittajaryhmän jäseniä ja oivaltaa, että tästä eteenpäin nämä ovat nyt minun ihmisiäni. Mieleen jäi heti myös Niina Hakalahden päättäväinen ystävällisyys, joka on saanut minut vuosien myötä ihailemaan häntä aivan määrättömästi.

"Tästä eteenpäin nämä ovat minun ihmisiäni"

Olitko Viitaan saapuessasi jo kirjoittanut pitkään? Oliko taustalla aiempia luovan kirjoittamisen opintoja, esimerkiksi kansalaisopistoissa?
– Kun aloitin Viita-akatemiassa, olin kyllä harrastanut kirjoittamista jo vuosia, mutta näin jälkikäteen arvioiden olin silti vielä aika vihreä. Olin julkaissut tekstejäni harrastajakirjoittajahautomo Aukea.netissä ja opetellut siellä mm. palautteen antamisen jaloa taitoa. Olin ollut mukana muutamissa palautteellisissa kirjoitusryhmissä, mutta en ollut varsinaisesti opiskellut kirjoittamista – olin vain kirjoittanut paljon ja kauan.

Mitä vertaisryhmä antaa kirjoittajalle?
– Vertaisryhmältä kirjoittaja saa todella paljon. Melkoisen määrän erilaisia näkökulmia, uusia ideoita, kehitysehdotuksia. Toki kirjoittajan pitää opetella samalla myös seulomaan kaikista ajatuksista ja ideoista ne, jotka todella soveltuvat itselle. Samasta tekstistä voi saada kaksi täysin vastakkaista kehitysehdotusta – silloin pitää miettiä, kumman niistä haluaa ottaa vastaan (jos kumpaakaan). Kirjoittaja saa vertaisryhmältään myös valtavan arvokasta tukea, rohkaisua ja kannustusta eteenpäin. Varsinkin silloin, kun tuntuu, että omasta kirjoitustouhusta ei tule mitään tai ei pääse millään eteenpäin, se henkinen ryhmähalaus on todella tarpeen.

Kumpi on mielestäsi vaikeampaa, palautteen antaminen toisten teksteistä vai sen saaminen omista teksteistäsi?
– Vaikeampaa on minusta palautteen antaminen. Se vaatii paljon keskittymistä ja paneutumista, ja sitten palautetta antaessa on pystyttävä ilmaisemaan asia niin, että juuri se yksilöllinen palautteensaaja voi sen ottaa vastaan ja hyötyä siitä. Yksi arvostaa suoraa puhetta, toinen menee liiasta kertakritiikistä toimintakyvyttömäksi. On oltava tilannetajua ja mietittävä, miten asia kannattaa ilmaista, että se vie kirjoittajaa eteenpäin, rohkaisee kehittymään eikä lannista. Tämä on oma ohjenuorani, kun ohjaan kirjoitusryhmiä. Sitten taas vertaispalaute omassa ryhmässä voi olla hyvinkin suoraa, kun ihmiset tuntevat jo toistensa tyylit ja luottavat toisiinsa.

Palautteen saaminen on periaatteessa helppoa, mutta silti sen vastaanottaminen vaatii aina kykyä pysyä avoimena; suljetun oven läpi ei voi ottaa eikä ojentaa mitään. Uteliaisuudella ja avoimuudella palautteeseen suhtautuminen on kyllä taitolaji, mutta Viita-akatemia on kyllä ehkä paras mahdollinen areena sen harjoitteluun.

"Aina voi huijata itsensä kirjoittamaan"

Oliko mielestäsi hyödyllisempää käydä läpi ryhmäläisten omia tekstejä, vai tehdä kirjoitusharjoituksia?
– Mielestäni molemmat olivat yhtä hyödyllisiä. Palauterinki on tehokas tapa kehittää omaa ilmaisua ja ymmärrystä tekstin vahvuuksien ja heikkouksien suhteen – sekä yleisesti että juuri sen tekstin kohdalla. Kun 15 ryhmäläistä ja ohjaaja ovat käyneet läpi tekstin ja kertoneet näkemänsä, teksti on todella paljas. Sen jälkeen näkee tekstin itsekin aivan eri tavalla; se on toisinaan hyvin hämmästyttävä ilmiö.

Kirjoitusharjoitukset ovat mielestäni kuin mielikuvituksen ja kirjoitustaidon kuntosalitreeniä. Silloin otetaan heti käyttöön se, mitä on puhuttu ja aletaan treenata. Kirjoitustreeni kehittää kirjoitustaitoa ja kirjallista ajattelua samoin kuin salitreeni lihaskuntoa.

Lisäksi ainakin omassa esikoiskirjassani on todella paljon tekstejä, jotka ovat saaneet alkunsa akatemian kirjoitusharjoituksista. Olipa harjoitus millainen hyvänsä, jokaisen tekstit olivat täysin erilaisia. Se on myös tehokas (ja hauska) tapa tuottaa tekstiä.

Proosa vai lyriikka?
– Mitä lukemiseen tulee, molemmat. Molemmilla on oma tehtävänsä, oma kielensä. Molemmat ovat loputtoman kiinnostavia. Kirjoittaessa kuitenkin lyriikka on lempilapseni.

Lempikirjailijasi tai kirjallinen idolisi?
– Kirjallisia esikuviani ovat alusta asti olleet Bo Carpelan ja Kirsi Kunnas, heidän kuulaat säkeensä. Uudempia ihailun kohteita ovat mm. Tomas Tranströmer, Kristina Carlson, Kristiina Wallin ja Silene Lehto, vain muutamia mainitakseni. Heidän teksteihinsä voi aina palata, voi aina löytää uutta.

Aina kirjoittaminen ei maistu. Mitä silloin kannattaa tehdä?
– Kirjoittaa. Muistaakseni Natalie Goldberg kirjoitti, että aina voi huijata itsensä kirjoittamaan vain viisi minuuttia. Jos itsekritiikki vaivaa, voi sopia kirjoittavansa vain pari sivua roskaa ja hölynpölyä, verryttelynä. Sitten kun sen on tehnyt, voi mennä vaikka keittämään kahvia, siivoamaan vinttikomeroa tai pelastamaan internetiä vääriltä mielipiteiltä. Heti kun viisi minuuttia kirjoittamista on täynnä. Pistä vaikka munakello soimaan.

Jos voisit olla kuka tahansa fiktiivinen hahmo, kuka olisit?
– Maija Poppanen. Ei se elokuvan hilpeä lauleskelija, vaan P. L. Traversin oikea, ankaran totinen täti, jolla on mattokassissa salainen maailmankaikkeus. Kukaan ei ryppyile Maija Poppaselle. Ainakaan enää sen jälkeen, kun on joutunut itse lintuhäkkiin.

Minä vain en valitettavasti osaa olla riittävän totinen.


*                                            *                                             *                                           *

Muualla verkossa:

Minna Sanasadon sivuilla
Teonsana
Kirjailijan polku Sampolan kirjastossa lauantaina klo 13.00

Matkatoverimme Kirjailijan polulla, osa 9.

JOHANNA HULKKO

Johanna Hulkko on kirjailija, kirjoittamisen ohjaaja ja lukija. Esikoisromaani Säkeitä Pietarista näki painokoneen vuonna 2009. Katras on tämän jälkeen täydentynyt peräti kahdeksan nimikkeen verran. Tuotteliaan jakson ohella on tapahtunut muutakin. Entisestä oppilaasta leivottiin Viita-Akatemian uusin sanataideohjaaja. Johanna jatkaa Kullervo Järvisen, Vuokko Tolosen ja Niina Hakalahden viitoittamaa työtä.

Johanna, milloin aloitit ohjaajana Viita-akatemiassa? Muistatko, millaisin odotuksin tulit mukaan ja millainen ensimmäinen kokoontuminen oli?
- Aloitin syksyllä 2015 eli ensimmäistä vuotta mennään. Olen innostunut ja onnellinen. Meillä on hieno ryhmä. Viita-akatemiassa aloitin itse opiskelijana syksyllä 2002 Vuokko Tolosen säkenöivässä ohjauksessa.

Asettaako Viita-akatemian pitkä perinne ja hyvä maine paineita ohjaajalle?
- En mieti sellaista. Keskityn tekemään työni niin hyvin kuin osaan. On tietysti hienoa olla osa näin painavaa perinnettä. Se on suuri kunnia.

Mikä sanataideohjaajan työssä on antoisinta?
- Kaikki. Rakastan työtäni: ihmisten ja tekstien kohtaamista, sitä innostumista ja valoa jotka jokaisessa kirjoittamistapaamisessa syttyvät. Välillä melkein liikutun, kun opiskelijat alkavat kirjoittaa, päät kumartuvat, kynät alkavat rahista paperia vasten. Se on pyhä hetki.

Urheilussa puhutaan usein perusharjoittelun merkityksestä. Kannattaako myös sanataiteessa pitää peruskuntoa yllä toistuvin harjoituksin?
- Kyllä kai se niin on, että kirjoittamaan oppii vain kirjoittamalla.

Kaikki opettaminen on hienovaraista työtä, jossa persoona pitää ottaa huomioon. Pelkäätkö joskus, että kirjoittajan oma ilmaisu saattaa mennä säröille palautetilanteissa?
- On ohjaajan vastuulla, että niin ei käy. Viita-akatemiassa ainakin osa opiskelijoista on usein jo melko tottuneita palautteen saajia ja antajia. Sekä palautteen antamista että vastaanottamista voi oppia. Siksi opiskelemme jokaisen ryhmän kanssa myös palautetaitoja.

”Se, mitä itse opin, ei ole olennaista vaan bonusta”

Kumpi loppujen lopuksi oppii enemmän: ohjaaja vai ohjattava?
- Hauskan johdatteleva kysymys. Minusta ohjattavien oppiminen on tärkeintä. Se mitä itse kieltämättä ja väistämättä samalla opin, ei ole olennaista vaan bonusta. Viita-akatemia on opiskelijoita varten.

Proosa vai lyriikka?
- Molemmat. Ja draama. Ja tieto. Koko kirjoittamisen ihana universumi.

Suosikkievääsi Viita-akatemian kokoontumisissa?
- Ruumiin ravintona muovisalaatti eli muovilootaan pakattu fetasalaatti. Henkeä ruokimme aloittamalla jokaisen tapaamisen yhdellä tekstillä Alan Lightmanin ajan olemusta pohtivasta lyhytproosakokoelmasta Einsteinin unet.

Lempikirjailijasi tai kirjallinen idolisi?
- Jos on pakko valita vain yksi, Astrid Lindgren.

Esikuvasi sanataideohjaajana?
- Kaikki jotka ovat tämän työsarakseen valinneet.

Viimeksi lukemasi kirja? Mitä pidit siitä?
- Sándor Márain Kynttilät palavat loppuun unkarilaisen kirjallisuuden lukupiiriä varten. Olen innostunut siitä, että saan tutustua eri kulttuureihin kirjallisuuden kautta. Olemme lukeneet jo venäläistä ja puolalaista kirjallisuutta, nyt on Unkarin vuoro.

Aina kirjoittaminen ei maistu. Mitä silloin kannattaa tehdä?
- Jotain muuta. Ja sitten taas sitkeästi palata tekstin ääreen.

Mainitse jokin sellainen huonomaineinen teos, josta olet suuresti nauttinut?
- Mazo de la Rochen kartanoromanttinen Jalna-sarja oli yksi lapsuuteni vaikuttavista lukukokemuksista. Tiedä sitten, miten huonomaineinen se on.

Lempivärisi?
- Punainen.

Jos voisit olla kuka tahansa fiktiivinen hahmo, kuka olisit?
- Haluaisin olla Peppi Pitkätossu, mutta saattaisin päätyä Annikaksi.

Viisaat sanasi hänelle, joka haaveilee kirjailijanurasta?
- Haaveilu ei tee kenestäkään kirjailijaa. Kirjoittaminen on tekemistä, lukemista, elämistä.


*                                       *                                     *                                         *

Muualla verkossa:
Johannan kotisivut
'Jostakin kotoisin' Kiiltomadon arviossa

Kirjailijan polku Sampolan kirjastossa lauantaina klo 13.00

Kaukokaipuuta Kirjailijan polulla

Niina Hakalahti, kirjallinen sekatyönainen

Niina Hakalahden kymmenvuotinen ajanjakso Viita-Akatemian ohjaajana jatkuu vielä ensi vuoden kevääseen. Sitten on haikeiden hyvästien aika. Kiireiden vuoksi emme näe Niinaa lauantaina Kirjailijan polulla. Ei huolta: hän on piirtänyt lähtemättömän jälkensä viitapiiriläisiin jo monasti aiemmin.

Kuva:Tiina Makkonen

Niina, milloin aloitit ohjaajana Viita-akatemiassa? Muistatko, millaisin odotuksin tulit mukaan ja millainen ensimmäinen kokoontuminen oli?
- Aloitin vuonna 2006. Ensimmäisiä kokoontumisia oli heti monta, koska perin kaksi ryhmää edeltäjältäni Vuokko Toloselta. Tunnustelevaa, innostunutta, jännittävää…



Asettaako Viita-akatemian pitkä perinne ja hyvä maine paineita ohjaajalle?
- Kun sain soiton, jossa kyseltiin suostumustani opettajaksi, pyysin miettimisaikaa. Piti saada pohdiskella, riittävätkö rahkeet. Ei siis syntynyt varsinaista painetta mutta kunnioitusta kyllä.

Mikä sanataideohjaajan työssä on antoisinta?
- Kirjoittavat ihmiset, jotka jakavat saman ilon ja intohimon kuin itse.

Urheilussa puhutaan usein perusharjoittelun merkityksestä. Kannattaako myös sanataiteessa pitää peruskuntoa yllä toistuvin harjoituksin?
- Ilman muuta. Tästähän mm. kirjoittaa Natalie Goldberg. Voidaan hyvin puhua harjoittelulahjakkuudesta.

"Fedja-setä, kissa ja koira"

Kaikki opettaminen on hienovaraista työtä, jossa persoona pitää ottaa huomioon. Pelkäätkö joskus, että kirjoittajan oma ilmaisu saattaa mennä säröille palautetilanteissa?
- Palaute on oleellinen asia kirjoittamisen opettamisessa. Jos kirjoittajan ilmaisu sen vuoksi kärsii, on opettaja epäonnistunut. Siksi palautteeseen on valmistauduttava huolella, silloin ei tarvitse pelätä. Uskon myös ns. yhdessäoppimiseen enkä ole mikään järkälemäinen auktoriteetti.

Kumpi loppujen lopuksi oppii enemmän ohjaaja vai ohjattava?
- Onnistuneessa tapauksessa molemmat yhtä paljon.

Proosa vai lyriikka?
- Molemmat.

Suosikkievääsi Viita-akatemian kokoontumisissa?
- Kahvi ja jukurtti.

Lempikirjailijasi tai kirjallinen idolisi?
- Sirkka Turkka.

Esikuvasi sanataideohjaajana?
- Torsti Lehtinen.

Viimeksi lukemasi kirja? Mitä pidit siitä?
- Saara Turusen Rakkaudenhirviö. Pidin kyllä, vaikka välillä ärsyynnyin. Tahallinen naivismi toimi.

Aina kirjoittaminen ei maistu. Mitä silloin kannattaa tehdä?
- Pitää taukoa, laskea rimaa.

Lempivärisi?
- Suurimmalle osalle väreistä ei ole nimeä, joten kaikki.

Jos voisit olla kuka tahansa fiktiivinen hahmo, kuka olisit?
- Olisin Fedja-setä, kissa ja koira.

Viisaat sanasi hänelle, joka haaveilee kirjailijanurasta?
- Älä haaveile, ryhdy tuumasta toimeen.

*                                        *                                        *                                        *

Muualla verkossa:
Niinan kotisivut
Kirjallisuuden Zidanet Edelleen ajankohtainen teksti maahanmuuttajakirjallisuudesta (julkaistu 2002).

Kirjailijan polku lauantaina Sampolan kirjastossa klo 13.00.

Matkatoverimme Kirjailijan polulla, osa 8

MARISHA RASI-KOSKINEN

”Olen kirjailija, psykologi ja kolmen lapsen äiti. Kirjoitan kaunokirjallisia romaaneja ja novelleja. Tärkein harrastukseni on valokuvaus, joka on eräs väylä tarinoihin. Paraikaa kirjoitan kahta kaunokirjallista romaania.”

Marisha, milloin aloitit Viita-akatemiassa? Muistatko millaisin odotuksin tulit mukaan ja millainen ensimmäinen kokoontuminen oli?
- Aloitin syksyllä 2009. En kauheasti muista mitä ensimmäisellä kerralla tapahtui mutta muistan ilahtuneeni siitä että ryhmässä oli monenikäisiä ja monenlaisia kirjoittajia.

Olitko Viitaan saapuessasi jo kirjoittanut pitkään? Oliko taustalla aiempia luovan kirjoittamisen opintoja, esimerkiksi kansalaisopistoissa?
- Olen kirjoittanut tarinoita esikouluiästä asti, mutta tavoitteellisen, julkaisuun tähtäävän kirjoittamisen aloitin muutamaa vuotta ennen Viita-akatemiaan pyrkimistä. En ollut käynyt kursseilla aiemmin mutta olin kokeillut arviointipalvelua.

Muistatko millaisen vastaanoton hakutekstisi sai oman ryhmäsi jäseniltä?
- Muistan että palaute oli rohkaiseva. Etukäteen kyllä jännitti kovasti.

Mitä vertaisryhmä antaa kirjoittajalle?
- Kohtaamisia kaikille tärkeän ja yhteisen asian äärellä. Mahdollisuutta jakaa sekä vaikeat että onnelliset kirjoittamisen hetket ihmisten kanssa jotka ymmärtävät mistä siinä kaikessa on kyse. Mahdollisuutta saada ja antaa palautetta teksteistä.

Kumpi on mielestäsi vaikeampaa, palautteen antaminen toisten teksteistä vai sen saaminen omista teksteistäsi?
- Palautteen antaminen on vaikeampaa. On oltava erityisen tietoinen siitä, missä vaiheessa kirjoittaja tekstinsä kanssa on ja millainen palaute auttaa häntä eteenpäin. Omia mieltymyksiään täytyy tuoda esille mutta motiiveistaan on oltava tietoinen. Palautteen antaminen on tasapainottelua. Palautteen saajanahan puolestaan on vastuussa vain omasta tekstistään.

On uskallettava myös lopettaa

Oliko mielestäsi hyödyllisempää käydä läpi ryhmäläisten omia tekstejä, vai tehdä kirjoitusharjoituksia?
- Hyödyllisintä oli käydä läpi tekstejä. Pidin siitä että työskentely oli tekstilähtöistä ja kirjoittamisen teoriaa otettiin esille lähinnä ryhmäläisten tekstien kautta. Kirjoitusharjoitusten tekeminen oli minulle hankalaa, koska kirjoitan inspiraation pohjalta.

Proosa vai lyriikka?
- Kirjoittajana proosa, lyriikan osalta pitäydyn lukijan roolissa.

Lempikirjailijasi tai kirjallinen idolisi?
- Minulla on ennemminkin lempikirjoja kuin -kirjailijoita. Jokin kirja voi liikahduttaa mieltä valtavasti, mutta kun sen innoittamana lukee kirjailijan muuta tuotantoa, vaikutus harvoin on yhtä suuri. Silläkin on merkitystä, millaisessa elämänhetkessä tai kirjoittamisen vaiheessa lukiessaan on.

Erityisen merkityksellisiä kirjoja säilytän omassa hyllyssään jossa ne ovat aina läsnä ja helposti selailtavissani. Viimeisin lisäys on Harry Martinsonin Aniara, aarre joka on julkaistu jo 50-luvulla mutta jonka löysin vasta hiljattain.

Kirjailijassa kunnioitan omaäänisyyttä ja rohkeutta. Esimerkiksi José Saramagon, Italo Calvinon ja Julio Cortázarin teosten maailma ja kerronnan poljento ilahduttavat kerta toisensa jälkeen. Myös mm. Arundhati Roy, Majgull Axelsson, Olga Tokarczuk ja Katri Lipson ovat innoittaneet.

Viimeksi lukemasi kirja? Mitä pidit siitä?
- Italo Calvinon Jos talviyönä matkamies. Lukiessani sekä ihastuin että ärsyynnyin mikä on ominaista parhaille lukukokemuksille. Silloin kirja liikauttaa ja jää mieleen.

Aina kirjoittaminen ei maistu. Mitä silloin kannattaa tehdä?
- Pitää uskaltaa lopettaa vähäksi aikaa. Alitajunta toimii parhaiten kun mieli on valmistautunut mutta levollinen. Kun minulle käy niin, vaihdan lukemiseen, otan valokuvia, kävelen musiikkia kuunnellen, hakeudun paikkaan jossa en ole käynyt tai teen vain jotain missä tietoinen ajattelu pysyy poissa kirjoittamisesta.

*                                      *                                            *                                        *

Muualla verkossa:
Marisha Instagramissa
Marisha Facebookissa
'Vaalenpunainen meri' HS:n kritiikki

Matkatoverimme Kirjailijan polulla, osa 7

JANICA BRANDER

Janica Brander on sanankäytön ammattilainen. Häneltä löytyy kattava ja monipuolinen työhistoria erilaisista viestinnällisistä tehtävistä. Ilmauksen laaja repertoaari välittyy myös kaunokirjallisessa tuotannossa. Genrerajat häilyvät yksittäisen tekstin sisällä ja lause on väkevä. Realistisista alkuasetelmista tempaistaan irtiottoja yllättäviin suuntiin.

Janica Brander, milloin aloitit Viita-akatemiassa? Muistatko millaisin odotuksin tulit mukaan ja millainen ensimmäinen kokoontuminen oli?
- Olisinkohan aloittanut vuonna 2003, en valitettavasti muista enää aivan tarkasti. Koin olevani hirvittävän etuoikeutettu, kun pääsin kaikkien hakijoiden joukosta ryhmään. Odotin, että täällä tulen saamaan ammattimaista kirjallisuudenopetusta, vertaistukea ja jotenkin kasvamaan kirjailijaksi. Ensimmäisestä kokoontumisesta muistan jännityksen. Olin ihmeissäni, kun olin päässyt samaan joukkoon kun moni itseäni niin paljon vanhempi, ihan aikuinen, jo kirjoittamisuraa tehnyt ihminen.

Olitko Viitaan saapuessasi jo kirjoittanut pitkään? Oliko taustalla aiempia luovan kirjoittamisen opintoja, esimerkiksi kansalaisopistoissa?
- Olen kirjoittanut 6-vuotiaasta asti sillä ajatuksella, että haluan kirjailijaksi, mutta en ollut opiskellut kirjoittamista ennen Viitaa.

Muistatko millaisen vastaanoton hakutekstisi sai oman ryhmäsi jäseniltä?
- Sitä en kyllä unohda. Kirjoitin mielestäni hirvittävän taiteellisen ja rankan, oikeastaan melko makaaberin tekstin. Porukka oli aika järkyttynyt luettuaan sen ja minä olin vähän näreissäni. Miksi ihmeessä suuri taiteellinen hengentuotokseni ei saanut enempää ymmärrystä? Ettekö te tajua, että tää on siis niinku tosi rankkaa ja modernia tekstiä, miksi ette hihku, taputa ja silitä päätäni?

Etäisyys omaan tekstiinsä pitää säilyttää

Mitä vertaisryhmä antaa kirjoittajalle?
- Ennen kaikkea vertaistukea. Apua tekstin solmujen ratkaisuun niin kielen, rakenteiden kuin henkilöhahmojen kehittelyn puolesta. Minulle on ollut todella tärkeää saada myös jakaa tunteitani ja ihan sitä rehellistä maailmantuskaa muiden kirjoittajien kanssa. On upeaa, kun joku tajuaa tasan tarkkaan, mistä kirjoittamisessa on kyse eikä suhtaudu siihen kuin mihin tahansa arkiseen virkatyöhön, jota tehdään kahdeksasta neljään, ja työstä sanotaan, että "sehän on vain työtä".

Oliko mielestäsi hyödyllisempää käydä läpi ryhmäläisten omia tekstejä, vai tehdä kirjoitusharjoituksia?
- Ehkäpä tekstien puiminen ryhmässä oli minun tapauksessani hyödyllisempää. Opin suhtautumaan tekstiin tekstinä ilman liikaa sydänverta. Olen tosi herkkä ja taipuvainen märehtimään dramaattisessa itsesäälissä; ryhmä vähensi rypemistä ja toi tilalle analyyttisen, työstävän otteen. Opin ottamaan tekstiini etäisyyttä, ja jos etäisyyttä ei ole, ei hyvistäkään kirjoitustaidoista ja briljanteista ideoista ole hyötyä.

Viimeksi lukemasi kirja? Mitä pidit siitä?
- Mikko Rimmisen Nenäpäivä. Vaeltelu kolahti minuun, koska salainen haaveeni on elää omissa oloissaan muhivan eläkeläisen elämää. Irma ei minun mielestäni ole syrjäytynyt hahmo, vaan minä kadehdin vapautta, jota hänellä on tietyllä tavalla enemmän kuin minulla, koska hän ei elä tässä oravanpyörässä. Pidän myös Rimmisen rikkaasta ja verkkaisesta kielestä ja humoristisen humaanista suhtautumisesta ihmisiin ja maailmaan.

Aina kirjoittaminen ei maistu. Mitä silloin kannattaa tehdä?
- Tehdä ruokaa, kirjoittaa vaikka blogia, ratkoa ristikoita, mennä ravintolaan, tavata kavereita, leikkiä lapsen kanssa, ulkoiluttaa koiraa, mennä jumppaan, juoda kaljaa, katsella televisiota, vakoilla ihmisiä, trollata vauvapalstoilla.

Jos voisit olla kuka tahansa fiktiivinen hahmo, kuka olisit?
- No tuo Mikko Rimisen Nenäpäivän Irma tai joku vastaava, omissa maailmoissaan höpöttelevä mummo. Kyttäisin ihmisiä, vaeltelisin ja tekisin ristikoita. Toivon, että voisin joskus lopettaa työnteon ja omistautua vastuuttomalle vittuilulle, vakoilulle ja oleskelulle. Savolaisuus on pyrkimykseni tässä elämässä, ja savolaishenkiset hahmot taitavat kuvata minua aika hyvin.

Viisaat sanasi hänelle, joka haaveilee kirjailijanurasta?
- Ööööö. No tota. Kirjoita ja lue paljon. Yritä tehdä silti muitakin asioita, tutustu maailmaan ja ihmisiin. Yritä olla ennen kaikkea oma itsesi ja lopeta idoliesi jäljittely. Ala on epäkiitollinen, epäreilu ja rankka. Varaudu siihen, että paskaa lentää naamaan ja pahalta tuntuu. Mutta aina välillä tuntuu tosi hyvältä ja kaikki on ihanaa. Kunnes tulee seuraava hylsy ja huomaat unohtaneesi yhden apurahahakemuksen ja sukulaiset kyselevät, miksi sinulta ei ole vieläkään ilmestynyt menestysromaania ja kai sinä nyt jotain oikeitakin töitä teet päivät pitkät.

*                                     *                                        *                                       *

Muualla verkossa:

Janican (enimmäkseen) ruokakulttuuria käsittelevä blogi

'Lihakuun' kritiikki Kiiltomadossa
K-blogin haastattelu

Kirjailijan polku -tapahtuma Sampolan kirjastossa lauantaina 20.2. klo 13.00

Matkatoverimme Kirjailijan polulla, osa 6

KARI RAINERANTA

Alavudella kotoisin oleva Kari Raineranta on hämmentänyt Tampereen kirjallista elämää jo pitkään. Hänen kirjallinen habituksensa perustuu erityisesti lavarunouteen. Raineranta oli elävän sanan konkari kauan ennen nykyistä livebuumia. Mies jakaa mielipiteet, mutta yksi on varmaa: Raineranta on aina pyrkinyt viemään sanataiteen ihmisten luo. Karilta on julkaistu kaksi runokokoelmaa: Ihmiskanava (2010) ja Ennen kuin (2015).

Millainen tyyppi runoilija Kari Raineranta on?
- Runoileva Puutarhuri. Varttaa tottumuksella päärynän oksan pihlajaan. Livenä ajoittain missä sattuu runoryhmä Ihoteollisuuden, runoimprovisaatioryhmä Muuntajan, kitaristi Arton tai itsensä kanssa. Poetry slamin - nykyisin Runopuulaaki - Suomen mestari vuodelta 2008. Aaltoilee proosan ja runouden välillä. Pari omaa runokirjaa. Kasa antologioita. Hervoton arkisto. Kyllä se tästä vielä.

Milloin aloitit Viita-akatemiassa? Muistatko millaisin odotuksin tulit mukaan ja millainen ensimmäinen kokoontuminen oli?
- Olin vuosina 2001-2004. Minulla ei juuri ollut odotuksia, olin ollut erilaisissa kirjoittajakoulutuksissa ja piireissä aikaisemminkin, kaikki ovat olleet osallistujiensa näköisiä. Vastassa oli paljon erilaisia tyyppejä, joita kuitenkin se kirjoittaminen yhdisti, joten lähtihän se siitä suttaantumaan.

Olitko Viitaan saapuessasi jo kirjoittanut pitkään?
- Omasta mielestäni olin.

Oliko taustalla aiempia luovan kirjoittamisen opintoja, esimerkiksi kansalaisopistoissa?
- Kesälukiota, kansalaisopistoa, yliopiston läheltä viistäviä jodlailuja.

Muistatko millaisen vastaanoton hakutekstisi sai oman ryhmäsi jäseniltä?
- En.

"Seinä, jota vasten hakata päätään"

Mitä vertaisryhmä antaa kirjoittajalle?
- Parhaassa tapauksessa herkullista rientoseuraa tai parisuhteen. Muussa tapauksessa seinän, jota vasten hakkaa päätään kuitenkin oman mielensä mukaan.

Nouseeko Viitavuosilta mieleesi jokin erityinen oivalluksen hetki tai opetus, joka on vaikuttanut pysyvästi kirjoittamiseesi?
- Vuosilta kyllä. Mutta se ei liity opiskeluun mitenkään.

Kumpi on mielestäsi vaikeampaa, palautteen antaminen toisten teksteistä vai sen saaminen omista teksteistäsi?
- Ei kumpikaan.

Oliko mielestäsi hyödyllisempää käydä läpi ryhmäläisten omia tekstejä, vai tehdä kirjoitusharjoituksia?
- Riippuu tekstistä ja harjoituksesta.

Proosa vai lyriikka?
- Molemmat.

Lempikirjailijasi tai kirjallinen idolisi?
- H.C.Andersen.

Viimeksi lukemasi kirja? Mitä pidit siitä?
- Bruce (Bruce Springsteenin elämäkerta). Elämäkerrat, jotka eivät ole omaelämäkertoja, ovat usein aika onttoja.  

Aina kirjoittaminen ei maistu. Mitä silloin kannattaa tehdä?
- Katsoa mikä muu maistuisi. Aikansa kaikelle.

Lempivärisi?
- Riippuu päivästä.

Jos voisit olla kuka tahansa fiktiivinen hahmo, kuka olisit?
- Sekin riippuu päivästä.

Viisaat sanasi hänelle, joka haaveilee kirjailijanurasta?
- Aloita kirjailijan elämästä.

*                                  *                                     *                                         *

Muualla verkossa:
Kari Ihoteollisuuden kera Telakalla
'Ihmiskanavan' kritiikki (Kymen Sanomat)

Kirjailijan polku -tapahtuma Sampolan kirjastossa lauantaina 20.2. klo 13.00

Matkatoverimme Kirjailijan polulla, osa 5.

SATU LEPISTÖ

Satu Lepistön suhde kirjoittamiseen on ollut syvä jo varhaisvuosista lähtien. Viita-akatemian hän aloitti vuonna 2003 ja menestys kirjoituskilpailuissa oli heti todella väkevä. Matka lupaavasta kirjoittajasta julkaisseeksi kirjailijaksi oli kuitenkin pitkä. Esikoinen odotutti itseään lähes vuosikymmenen. Ehkä hankaluudet ja ennakko-odotusten kanssa eläminen ovat johtaneet siihen, että Satulla on paljon painavaa sanottavaa nimenomaan kirjoittamisesta. Satun mielestä kirjailijaksi haluaminen onkin paradoksi.

Kuva: Aaron Lepistö (c)

Satu, kertoisitko hieman itsestäsi?
- Olen syntynyt huhtikuussa 1976 Tampereella, mutta sukuni ja sieluni asuvat pohjoisessa. Olen vapaa kirjailija ja sanataideohjaaja. Perheeseeni kuuluu aviomies ja teini-ikäisiä lapsia sekä kaksi vanhaa koiraa. Olen julkaissut kaksi runoteosta: Pohjoinen (2013) ja Kielilläpuhuja (2014). Kirjoittamista olen opiskellut Viita-akatemiassa ja Kullervo Järvisen Remonttiryhmässä, joka jatkaa toimintaansa edelleen Remonttiryhmä-nimellä.

Nautin esiintymisestä ja olenkin tehnyt runokeikkoja vuosien ajan, vaikka toisaalta olen ”sosiaalinen erakko” ja tarvitsen paljon myös omaa aikaa. Työstän tällä hetkellä esikoisromaaniani, joka julkaistaan Gummerukselta keväällä 2017.

Opin lukemaan reilusti alle kouluikäisenä ja kirjoittamiseni alkoi, kun keksin alkaa kirjoittaa juttuja. Myöhemmin yllätykseni oli suuri, kun Hervannan sivukirjastossa näitä ”juttuja” eli runoja olikin hyllykaupalla. Olin siihen asti kuvitellut keksineeni, no, runouden kirjoittamisen.

Kuljen kesät paljain jaloin ja en suostu olemaan niin vanha, etten voisi värjätä tukkaani turkoosiksi. Olen surkea kokki. Olenkin viisaasti aloittanut jo 17-vuotiaana parisuhteen kokiksi koulutetun, mutta media-alalla toimivan puolisoni kanssa.

Ateisti olen ollut jo vuosia, mutta yritän yhä uskoa edes ihmisiin.

Milloin aloitit Viita-akatemiassa? Muistatko millaisin odotuksin tulit mukaan ja millainen ensimmäinen kokoontuminen oli?
Hain Viita-akatemiaan ensimmäistä kertaa elämässäni kesällä 2003, haun viimeisenä päivänä, kun kirjoittava kaverini soitti ja sanoi, että tänään pitäisi hakea. Aikaa postin sukeutumiseen oli kaksi tuntia, joten kirjoitin hakutekstit ja hakemuksen vauhdissa ja juoksin naapurikaupunginosan postiin paljain jaloin, jotta ehtisin. Kun pääsykirje syksyllä tuli, olin innoissani ja seisoin kiljumassa pihalla, sillä olin varma, että tästä lähtee uusi elämänvaihe. Olin oikeassa.

Ensimmäisen kokoontumisen alusta on jäänyt kirkas mielikuva: seisoskelimme kukin tahollamme odottamassa opettajaa ja vilkuilimme toisiamme puhumatta mitään. Lopulta menin esittäytymään kaikille. Odotin tapaamisiamme ja tapaamisiltamme paljon ja halusin oppia kaiken, minkä saisin irti. Osa opeista on absorboitunut pitkään ja olenkin saanut niistä paljon irti vielä jälkikäteen. Opettamisen tekniikkani ovat paljon Akatemian peruja, joskin omiakin oivalluksia olen saanut tietenkin tehdä.

Jännä kyllä, ensimmäisestä tapaamisesta ei ole jäänyt paljon muuta mieleen. Muistan kuitenkin valtavan innostuksen koko akatemian ajalta ja sellaisen oivalluksen, että otan tästä nyt kaiken irti. Ja heimon löytämisen nautinnon, ja toisaalta siitä irrottautumisen ilon, kun alkoi uskaltaa tehdä asioita omalla tavallaan.

Oman heimon tuki

Olitko Viitaan saapuessasi jo kirjoittanut pitkään? Oliko taustalla aiempia luovan kirjoittamisen opintoja, esimerkiksi kansalaisopistoissa?

Vastaan, että aina. Kauemmin, kuin muisti kantaa. En muista tarkkaan, koska olen oppinut kirjoittamaan ja lukemaan, mutta olin tosi nuori. Muisti olikin yksi syy, miksi aloin harrastaa luovaa kirjoittamista: minulla on äärimmäisen hatara pää ja tarvitsin kielen, joka tallentaa sekä tapahtumat että niihin liittyvän tunne-elämyksen. Viita-akatemia oli ensimmäinen paikka, jossa sain opetusta kirjoittamiseen.

Mitä vertaisryhmä antaa kirjoittajalle?
Oppia, ennen kaikkea toisten tekstien editointi on todella hyödyllistä. Viiteryhmän, heimon, tukea, kritiikkiä, esimerkkejä ja toivoa onnistumisista, paikan kasvaa, mahdollisuuden oppia paitsi kirjoittamisesta myös palautteen vastaanottamisesta. Tietoa, tekniikkaa, kärsivällisyyttä. Ja säännöllisen rutiinin kirjoittamiseen, jos sen käyttää hyväkseen.

Nouseeko Viitavuosilta mieleesi jokin erityinen oivalluksen hetki tai opetus, joka on vaikuttanut pysyvästi kirjoittamiseesi?
Kyllä ne vuodet olivat sellainen oivallusten sarja kokonaisuudessaan, ja niiden syntyminen oikeastaan vasta alkoi siitä: Viita-akatemian loppuessa en tullut valmiiksi, vaan olin korkeintaan vähän kuoriutunut ja höyhenien kasvattaminen alkoi vasta siitä. Se jatkuu yhä.

Mutta ehkä yksi hetki: kun olin opettajani kanssa eri mieltä ensimmäistä kertaa aika rajustikin. Se liittyi sellaiseen laajemminkin elämään liittyvään oivallukseen, että olen tässä mielipiteessäni niin turvassa, siitä niin varma, että uskallan haastaa, esittää kysymyksiä ja epäillä ja samalla kunnioittaa toisen osaamista alalla. Sellaista itsenäisyyden alkua, jota on myöhemmin kirjoittaessaan tarvinnut, kun on pitänyt rajata, mitä haluaa kirjoittaa ja miten.

Toinen oli sellainen, että ensimmäisen vuoden syksyllä meillä oli vieraana juuri esikoiskirjansa julkaissut Tuija Välipakka. Hän kysyi: ”kenestä teistä tulee kirjailija?” ja minun käteni ampaisi pystyyn. Sitä tahtotilaa on tarvittu vielä monta kertaa.

Kumpi on mielestäsi vaikeampaa, palautteen antaminen toisten teksteistä vai sen saaminen omista teksteistäsi?
En pidä kumpaakaan vaikeana, mutta jos on pakko valita, valitsen palautteen antamisen toisten teksteistä: se on monelle herkkä ja intiimi hetki ja vaatii sellaista hienotunteisuutta, jota olen sitten vuosien varrella opetellut.

Myös lukeminen on kirjoittamista

Oliko mielestäsi hyödyllisempää käydä läpi ryhmäläisten omia tekstejä, vai tehdä kirjoitusharjoituksia?
- Ehdottomasti pidin enemmän tekstien läpikäymisestä ja pidän sitä edelleen hyödyllisimpänä tapana opetella kirjoittamista. Kirjoittamisesta 95% on lukemista, ja ajattelen, että keskeneräinen teksti, jonka valmistumisen prosessia saa seurata, on sille, jolle se paljastetaan, lahja.

Proosa vai lyriikka?
- Molemmat. Lyriikka on lähikieleni, proosa tämänhetkinen rakkaus. Mutta en mitenkään voisi valita jompaakumpaa.

Lempikirjailijasi tai kirjallinen idolisi?
- Lempikirjailijani vaihtuu vähän tunnelman ja ajankohdan mukaan. Lista on pitkä ja tuntuu epäreilulta nostaa yhtä esiin. Mutta nostan yhden kirjan, T.S. Eliotin Aution maan.

En pidä idoli-sanasta, vaikka ymmärränkin sen. Se asettaa ihmiset eriarvoiseen asemaan, toisen jalustalle ja toisen hattu kourassa seisoskelemaan. Sen sijaan arvostan moniakin kirjailijoita ja useita heistä sain pyytää saman pöydän ääreen näihinkin juhliin.

Viimeksi lukemasi kirja? Mitä pidit siitä?
- Minulla on aina kesken useampi kirja silloin, kun en kirjoita. Aktiivisimmassa kirjoittamisvaiheessa en lue mitään, tai luen, mutta eri genrestä mitä kirjoitan. Viimeksi aloitin Marisha Rasi-Koskisen Valheet, mutta se on minulla vielä kesken. Kielellisesti se teki niin voimakkaan vaikutuksen, että en voi lukea sitäkään kirjoittaessani.

Aina kirjoittaminen ei maistu. Mitä silloin kannattaa tehdä?
- Voin tietysti puhua vain omasta puolestani. Mennä ulos, syödä, nukkua, lenkkeillä, halata lapsiaan ja puolisoaan, tavata ystäviään ja lukea, vähän elääkin välillä. Huolehtia, että on fyysisesti ja henkisesti mahdollisimman tasapainossa. En kuitenkaan usko, että kannattaa jäädä odottamaan inspiraatiota, koska kirjailijan työhön, niin kuin mihin tahansa muuhunkin työhön, kuuluu päiviä jolloin se ei aina ole kivaa.

Joskus kirjoittamista tuskittelee kovastikin. Kirja syntyy kuitenkin vain antamalla sille mahdollisuus eli tarpeeksi työtunteja: koneen ääressä istumalla ja välillä sohvalla viltin alla makaamalla ja ajattelemalla, ei joinakin harvinaisina inspiraation hetkinä.

Olen sillä tavoin onnekas, että useimmiten kirjoittaminen maistuu. Joskus jään kuitenkin tekstiin jumiin enkä pääse eteenpäin, vaikka haluaisin kirjoittaa. Silloin yritän tehdä vähän aikaa jotakin muuta ja palata sitten hetken päästä töihin. Usein parempaa hetkeä odottaessa tulee syyllistyttyä sijaistoimintoihin: kun siivoan vaatekomeroa tai jynssään raivokkaasti keittiötä, kaikki meillä tietävät, että oikeastaan kirjoitan.

Lempivärisi?
- Turkoosi. Ja valkoinen.

Jos voisit olla kuka tahansa fiktiivinen hahmo, kuka olisit?
- Tällä hetkellä olisin mielelläni yksi tekeillä olevan romaanini hahmo. Vähän omanapaista kyllä, mutta odottelen juuri, että hän kertoisi minulle, mitä hän seuraavaksi aikoo tehdä, ja olen kyllästynyt odottelemaan.

Kirjoittaja voi olla suurin este itselleen

Viisaat sanasi hänelle, joka haaveilee kirjailijanurasta?
- Minun pitää sanoa varmaan tämä: haaveilin itse kirjailijanurasta monta vuotta ja tuntui, ettei mikään sitä ennen - lapsia ja puolisoa lukuun ottamatta – ollut oikein mitään. Mutta ei julkaisu ole mikään raja, sen jälkeen tilalle tulee uusia tavoitteita, joita voisi odotella taas koko ikänsä ja tuhlata aikansa odotteluun. Sanon siis, että elä tässä päivässä ja nauti elämästäsi nyt - ja kirjoittaminen on se varsinainen nautinto, josta voit nauttia jo nyt.

Mielestäni kirjailijaksi haluaminen on tavallaan paradoksi. Pitää haluta kirjoittaa hyvä teksti, paras mahdollinen. Jos se on tarpeeksi hyvä ja käy vähän hyvä onnikin siihen päälle, se voidaan julkaista. Mutta jos haluaa kirjailijaksi, haluaa julkaista, haluaa tavallaan väärää asiaa: julkaista kirjan, minkä tahansa kirjan, kunhan se on oma. Väärät motiivit ja kirjoittaja itse voivat olla todella suuri este sillä matkalla.

Tekstistä ajattelen, että pitää etsiä sellainen tarina, johon rakastuu niin, että kun aikaa on kulunut puolitoista, kaksi tai viisi vuotta, sen kirjoittaminen tuntuu vieläkin edes hetkittäin järkevältä ja perustellulta ratkaisulta. Asialta, joka kannattaa tehdä vaikka menossa olisi editointikierros satakolkytkaks. Tai, mieluummin: mikä on pakko tehdä.

Varautuisin myös pettymyksiin, sekä ennen julkaisua että sen jälkeen. Pitää opetella ottamaan vastaan palaute, oli se kiittävää tai kriittistä, kiitollisuudella ja lahjana. Siitä huolimatta, onko sitä harkittuaan ja pohdittuaan eri mieltä.
Pitää istua alas ja keskittyä pitämään pakarat penkissä pitkään. Ja on hyvä auttaa matkalla kaikkia, joita pystyy. Siksi opettaminen on minulle vähintään yhtä tärkeää kuin kirjoittaminen, vaikka luulin, että kirjoittaminen olisi ainoa intohimoni.

Myös keskeneräisyydestä pitää nauttia: nauttia siitä, ettei tiedä eikä osaa kaikkea vaan elämä on todellakin kesken.

*                                      *                                         *                                      *

Muualla verkossa:
Satun blogi
Satu livenä Rauhanpuolustajien runoillassa
Kirjailijan polku -tapahtuma Sampolan kirjastossa la 20.2. klo 13.00

Puheenjohtajan tervehdys

Kirjoittajayhdistys Viitapiiri ry on täyttänyt jo 20 vuotta! 

Viitapiirin perustivat Viita-akatemian opiskelijat, jotka halusivat jatkaa yhteisiä tapaamisia. Viita-akatemiassa luotuja ystävyyssuhteita haluttiin pitää yllä koulun päättymisen jälkeen. Viitapiirin toiminta tarjosi siihen mahdollisuuden kirjoittajaryhmien ja muiden yhteisten tapahtumien muodossa.

Seppo (vas.) ja piirin väkeä Toukoseminaarissa

Aikojen kuluessa moni Viitapiiriläinen on jossain vaiheessa julkaissut esikoiskirjan ja siirtynyt jäseneksi ammattikirjailijoiden yhdistyksiin. Onneksi tilalle on tullut aina tuoreita jäseniä Viita-akatemian uusista opiskelijoista.

Viitapiiri haluaa nyt toivottaa kaikki nykyiset ja erityisesti entiset jäsenet tervetulleeksi juhlimaan piirin 20-vuotista taivalta. Kaikki juhlassa esiintyvät kirjailijat ovat Viita-akatemian kasvatteja ja Viitapiirin nykyisiä tai entisiä jäseniä. Teemana on ”Kirjailijan polku”, jonka varrella kirjailijat avaavat omaa reittiään harrastajakirjoittajasta ammattikirjailijaksi.

Tervetuloa kuuntelemaan ja tapaamaan sekä uusia että vanhoja tuttuja Viita-akatemian ajoilta.

"Kirjailijan polku" Sampolan kirjastossa lauantaina 20.2. klo 13.00. Olette sydämellisesti tervetulleita!

Seppo Pölkki
Viitapiirin pj.

Matkatoverimme Kirjailijan polulla, osa 4

TIINA POUTANEN

Tiina Poutanen on tullut tunnetuksi ennen kaikkea kuvataiteilijana. Sanataiteen saralla häneltä on tähän mennessä ilmestynyt runoteos Eläimet liikkuvat ilmaiseksi.
Tiina kertoo aikanaan kärsineensä liian tiivistetystä ilmaisusta. Haastattelun avauksen perusteella olennaisen ilmaiseminen lyhyessä muodossa on kuitenkin hienosti hallussa.

Kertoisitko itsestäsi lyhyesti?
- Olen nisäkäs.

Milloin aloitit Viita-akatemiassa? Muistatko millaisin odotuksin tulit mukaan ja millainen ensimmäinen kokoontuminen oli?
- Ehkä 1998, olin kinunnut ryhmän vetäjältä Kullervo Järviseltä sisäänpääsyn, jos laitan hakemuksen. Kiristin ja uhkailin, sillä en halunnut, enkä edelleenkään haluaisi jännittää tuloksia. Jo ensimmäisessä kokoontumisessa ovet paukkuivat.

Olitko Viitaan saapuessasi jo kirjoittanut pitkään? Oliko taustalla aiempia luovan kirjoittamisen opintoja, esimerkiksi kansalaisopistoissa?
- Olin käynyt kolme kuukautta edellä mainitun Kullervo Järvisen vetämää avointa kirjoittajaryhmää ennen Viita-akatemia. Sitä aiempaa kirjoitusharrastusta ei ollut.

Muistatko, millaisen vastaanoton hakutekstisi sai oman ryhmäsi jäseniltä?
- En. Mutta tiedän millaisen arvion näyteteksteistäni sain ryhmän valinneilta. Ja oikullisen sattuman vuoksi sain saman tiedon myös muista ryhmäni kirjoittajista, tiedot tulivat postissa.

"Jo ensimmäisessä kokoontumisessa ovet paukkuivat."

Mitä vertaisryhmä antaa kirjoittajalle?
- Vertaistukea. On ihan turha tylsistyttää ihmisiä joita asia ei kiinnosta, kun voi tylsistyttää enemmän tai vähemmän intohimoisia kirjoittajia.

Nouseeko Viitavuosilta mieleesi jokin erityinen oivalluksen hetki tai opetus, joka on vaikuttanut pysyvästi kirjoittamiseesi?
- Nousee. Kullervo sanoi, että nyt on se vaihe kun alat tiivistää liikaa. Lamppu syttyi kalloni pimeässä ja ponnahti päälaelle vilkkumaan. Niin se oli.

Kumpi on mielestäsi vaikeampaa, palautteen antaminen toisten teksteistä vai sen saaminen omista teksteistäsi?
- Molemmat ovat vaikeita ja mukavia ja vittumaisia asioita, en osaa panna järjestykseen.

Oliko mielestäsi hyödyllisempää käydä läpi ryhmäläisten omia tekstejä, vai tehdä kirjoitusharjoituksia?
- Molemmat ovat hyödyllisiä tapoja, mutta jossain vaiheessa kirjoitusharjoituksista lienee hyvä siirtyä itselähtöisiin teksteihin, harjoituksiin voi taas tarpeen tullen palata.

Proosa vai lyriikka?
- Sekä että.

Suosikkievääsi Viita-akatemian kokoontumisissa?
- Mandariinit. Suklaa.

Lempikirjailijasi tai kirjallinen idolisi?
- Wallace Stevens, Murakami Haruki. Pidän kovasti myös Jorge Louis Borgesista, Ursula le Guinista, Tomas Tranströmeristä, W. B. Yeatsista ja Mirkka Rekolasta sekä Juhani Ahvenjärvestä - ja varsin monesta muusta.

Viimeksi lukemasi kirja? Mitä pidit siitä?
- Alice Munron Nuoruudenystävä. Siinä käytettiin kieltä ja sen takaista maisemaa todella hyvin, myös suomennoksessa.

Aina kirjoittaminen ei maistu. Mitä silloin kannattaa tehdä?
- Piirtää. Harrastaa kasvinjalostusta. Juoda viskiä.

Mainitse jokin sellainen huonomaineinen teos, josta olet suuresti nauttinut?
- Tarzan ja Oparin aarteet

Lempivärisi?
- Oranssi, monet vihreät, venäjänsininen, kalpeankeltainen, purppuranpunainen.

Jos voisit olla kuka tahansa fiktiivinen hahmo, kuka olisit?
- Yksisarvinen

Viisaat sanasi hänelle, joka haaveilee kirjailijanurasta?
- Sanoisin toivovani hänen haaveilevan mieluummin kirjasta ja/tai kirjoista, jotka aikoo kirjoittaa, mutta mikäpä minä olen sanomaan.

*                                   *                                         *                                         *

Muualla verkossa:
Tiina kuvataiteilijamatrikkelissa
Kotisivut
Lukufiiliksen arvio  "Eläimet liikkuvat ilmaiseksi" -kokoelmasta

Matkatoverimme Kirjailijan polulla, osa 3

JUHA SIRO

"
Olen julkaissut viisi runokokoelmaa ja viisi romaania. Esikoisrunokokoelma Vapaa pudotus ilmestyi Liken kustantamana 1998. Romaani Idoli ilmestyi samalta kustantajalta tammikuussa 2016. Rakkaudesta, pakkomielteestä ja kuuluisuudesta kertova kirja päättää ihmisen identiteetin ulottuvuuksia luotaavan romaanitrilogian. Tekstejä on myös useissa antologioissa ja niitä on käännetty englanniksi, unkariksi ja venäjäksi."

Juha Siro, milloin aloitit Viita-akatemiassa? Muistatko millaisin odotuksin tulit mukaan ja millainen ensimmäinen kokoontuminen oli? 
- Aloitin Viita-akatemiassa 1994. Jokin haave kirjoittamisesta oli ja mietin: ”Nyt jos koskaan.” Jos tämä homma ei suju, jätän tekstit pöytälaatikkoon ja unohdan koko homman iäksi. Ensimmäinen kokous hermostutti sen verran, että kirjoittelin ilmoittautumislomakkeeseen mitä sattuu.

Olitko Viitaan saapuessasi jo kirjoittanut pitkään? Oliko taustalla aiempia luovan kirjoittamisen opintoja, esimerkiksi kansalaisopistoissa?
- Aiempia opintoja ei ollut. Vain yllättäen virinnyt intohimo palata nuoruuden kirjoitusharrastukseen.

Muistatko millaisen vastaanoton hakutekstisi sai oman ryhmäsi jäseniltä?
- Muistan hyvin. Opettajana oli silloin Kullervo Järvinen, ja hänen johdattelemanaan minulla todettiin yksimielisesti vakava ”adjektiivitauti”. Se ei hellittänyt seuraavissakaan teksteissä, vaikka niin kuvittelin. Mutta ajan ja kirjoittamisen myötä opin karsimaan turhat ylisanat.

Mitä vertaisryhmä antaa kirjoittajalle?
- Vertaisryhmästä muodostuu ohjaajan oheen koko oppimisen ydin. Ryhmää kannattaa kuunnella tarkoin, ajan ja kokemuksen myötä sieltä löytyvät henkilöt, joiden arvioon oppii luottamaan. Parhaassa tapauksessa ryhmästä seuloutuu ”ateljeekriitikko”, jonka kanssa omaa tekstiään voi peilata myöhemminkin.

Kehittyminen kirjailijana on dialogia

Nouseeko Viitavuosilta mieleesi jokin erityinen oivalluksen hetki tai opetus, joka on vaikuttanut pysyvästi kirjoittamiseesi?
- Tajusin melko pian, että runot, joilla aloitin, eivät ole vain yksittäisiä tekstejä, vaan ne voivat linkittyä sikermiksi ja lopulta kokonaiseksi kokoelmaksi.

Kumpi on mielestäsi vaikeampaa, palautteen antaminen toisten teksteistä vai sen saaminen omista teksteistäsi?
- Aluksi palaute omista teksteistä saattaa kirpaista. Sitten alkaa oppia, että kehittyminen kirjoittajana on dialogia ja analyysiä yhtä hyvin omista kuin muiden teksteistä.

Oliko mielestäsi hyödyllisempää käydä läpi ryhmäläisten omia tekstejä, vai tehdä kirjoitusharjoituksia?
- Viita-akatemian alkutaipaleella Kullervo Järvisen ohjauksessa ei juuri räätälöityjä kirjoitusharjoituksia tehty. Kokoontumisiin jokainen toi omat tekstinsä.

Proosa vai lyriikka?
- Kummatkin. Lyyrikosta tulee myös prosaisti ”helpommin” kuin toisinpäin.

Viimeksi lukemasi kirja? Mitä pidit siitä?
- Laura Lindstedin Oneiron. Pidin poikkeuksellista ja omaperäisestä aiheen valinnasta. Rihmastollinen ja moniääninen romaani ei ollut helppo sulateltava. Kulttuurisia ja kirjallisia viitteitä vilisevä romaani on kunnianhimoinen hanke tuoda jotain uutta kotimaiseen proosaan.

Aina kirjoittaminen ei maistu. Mitä silloin kannattaa tehdä?
- Kirjoittaa. Inspiraation odotteleminen ei kannata. Kirjat syntyvät kirjoittamalla.

Viisaat sanasi hänelle, joka haaveilee kirjailijanurasta?
- Yhtä tärkeää kuin oppia kirjoittamaan on oppia lukemaan. Ne ovat saman kolikon kaksi puolta. Haaveet kannattaa unohtaa, päättäväisyys ja hellittämätön työ auttaa jos edellytyksiä on.

*                                   *                                       *                                      *

Muualla verkossa:

Juha Siron kotisivut
Juhan blogi

Matkatoverimme Kirjailijan polulla, osa 2

SAULI SALOMAA

Sauli Salomaa on tamperelainen pirkkalaiskirjailija. Hän toimii Tammerkynä ry:n puheenjohtajana ja on käynyt Viita-akatemian kolmivuotisen kirjoittajakoulutuksen. Hänen tekstejään on palkittu useissa kirjoituskilpailuissa ja julkaistu monissa lehdissä. Salomaa on julkaissut viisi runokokoelmaa, yhden aforismikokoelman sekä kaksi romaania.
Milloin aloitit Viita-akatemiassa? Muistatko millaisin odotuksin tulit mukaan ja millainen ensimmäinen kokoontuminen oli?
- Aloitin syksyllä vuonna 2011. Tulin saamaan oppia omaan luovaan kirjoitusharrastukseeni. Oli mukavia ihmisiä ja tasapuolisesti lyyrikoita ja prosaisteja.

Olitko Viitaan saapuessasi jo kirjoittanut pitkään? Oliko taustalla aiempia luovan kirjoittamisen opintoja, esimerkiksi kansalaisopistoissa?
- Olin kirjoitellut jo kouluajoistani. Aloitin työväenopistossa jo kahdeksankymmentäluvun vaihteessa Kosti Sirosen ja Kalevi Kalemaan opissa ja olen julkaissut viisi runokokoelmaa, vuosina 1994-2004. Olen käynyt työväenopiston kirjoittajakursseilla joka vuosi koko kaksituhattaluvun sekä lisäksi Tammerkynän kirjoittajapiirissä. Vielä nytkin, vaikka olen pirkkalaiskirjailija.

Muistatko millaisen vastaanoton hakutekstisi sai oman ryhmäsi jäseniltä?
- Myönteisen eikä sitä teilattu.

Mitä vertaisryhmä antaa kirjoittajalle?
- Olen joka vuosi käynyt myös kirjoittajayhdistys Tammerkynän kirjoittajapiirissä ja nauttinut vertaisryhmässä opiskelusta.

Nouseeko Viitavuosilta mieleesi jokin erityinen oivalluksen hetki tai opetus, joka on vaikuttanut pysyvästi kirjoittamiseesi?
- Tekstin rakenteisiin olen saanut lisää vinkkejä. Myös vertaus siitä, että aluksi tekstini oli kuin savimöhkäle, joka vaati hiomista ja vuolemista tullakseen selvemmin luetuksi ja ymmärretyksi.

Kirjoittaminen on kestävyyslaji

Kumpi on mielestäsi vaikeampaa, palautteen antaminen toisten teksteistä vai sen saaminen omista teksteistäsi?
- Aika lailla tasan, mutta ehkä palautteen antaminen varsinkin runoista on vaikeaa, koska ne ovat niin henkilökohtaisia.

Oliko mielestäsi hyödyllisempää käydä läpi ryhmäläisten omia tekstejä, vai tehdä kirjoitusharjoituksia?
- Sekä että, molemmin keinoin oppii näkemään ja kykenee luomaan. Saa puristettua paremmin itsestään.

Proosa vai lyriikka?
- Proosaa, myös aforismeja.

Lempikirjailijasi tai kirjallinen idolisi?
- Paavo Haavikko ja Lauri Viita.

Suosikkievääsi Viita-akatemian kokoontumisissa?
- Ruisleipä salaatinlehdillä ja saamani palautteen siivilöinti.

Viimeksi lukemasi kirja? Mitä pidit siitä?
- Hannu Väisänen: Vanikanpalat. Olisi ollut Finlandia-palkinnon arvoinen teos.

Aina kirjoittaminen ei maistu. Mitä silloin kannattaa tehdä?
- Mietiskellä.

Lempivärisi?
- Musta.

Viisaat sanasi hänelle, joka haaveilee kirjailijanurasta?
- Kestä, kestä ja kestä.

*                                             *                                        *                                      *

Muualla verkossa:

Salomaata voidaan pitää työläiskirjailijana. Hän avaa taksikuskin absurdia arkea teoksessaan Kyyti.
Aviisin arvio Kyydistä
Salomaan aforismeissa on löydettävissä paljon yhteiskunnallista ainesta.
Saulin alkutahdit 'Työn reunalla'- vaalipaneelissa

Matkatoverimme Kirjailijan polulla, osa 1

ANNELI KANTO

Anneli Kanto on monipuolinen ja tuottelias kirjailija. Tai ehkä kirjoittaja on kuvaavampi termi: hän on tehnyt mittavan uran paitsi prosaistina myös toimittajana, käsikirjoittajana ja näytelmäkirjailijana.

Anneli ei ole karsinoinut itseään yhteen tyylilajiin tai tematiikkaan. Hän kirjoittaa tarinoita niin futistytöistä kuin pyöveleistä yhtä varmalla käsialalla.

Kanto pitää kirjoittavaa vertaisryhmää erittäin tärkeänä. Itse kirjoittaminen on kuitenkin melko yksinäistä puuhaa. Verkkosivuillaan hän julkaisee ”Kirjeitä Annelilta”, jotka jokaisen kirjailijanuralle hamuavan kannattaa lukea.

Kuva: Sylvester Kivelä

Milloin aloitit Viita-akatemiassa? Muistatko millaisin odotuksin tulit mukaan ja millainen ensimmäinen kokoontuminen oli?
- En muista täsmällisesti, milloin tulin. Olisiko ollut syksy 2003? Pakotin itseni hakemaan Viitaan – se ei ollut suinkaan helppo päätös. Halusin ylittää proosan kirjoittamisen kynnyksen. Arvelin, että Viita antaisi jonkinlaiset rakennustelineet romaanin kirjoittamiselle. Jos olisin siellä kolme vuotta, saisin ehkä romaanin kirjoitetuksi. Tämä toive toteutuikin. Ensimmäinen kokoontuminen oli jännittävä ja innostava.

Olitko Viitaan saapuessasi jo kirjoittanut pitkään? Oliko taustalla aiempia luovan kirjoittamisen opintoja, esimerkiksi kansalaisopistoissa?
- Olen perusammatiltani toimittaja, joten kirjoittaminen oli ollut ammattini. Lisäksi olin kirjoittanut draamaa ja tv-käsikirjoituksia. Siltä alueelta minulla oli parivuotiset opinnotkin.

Mitä vertaisryhmä antaa kirjoittajalle?
 - Vertaisryhmä on äärettömän tärkeä. Se antaa kaikupohjaa ja opettaa suhteellisuutta. Vertaisryhmässä hoksaa, mitä osaa, missä on hyvä ja missä ei (vielä). On voimia antavaa olla ryhmässä, jonka kaikille jäsenille kirjoittaminen on tärkeä ja vakavasti otettava asia. Hyvin toimiva ryhmä kasvattaa  kirjoittajista kirjailijoita.

Palautetta annetaan sekä aivoilla että tunteilla

Kumpi on mielestäsi vaikeampaa, palautteen antaminen toisten teksteistä vai sen saaminen omista teksteistäsi?
- Palautteen antaminen on myös vakavasti otettava asia. Sitä ei saa antaa hutaisten tai huonolla lukemisella. Sellaisesta palautteesta kirjoittaja ei hyödy. Palautteen pitää auttaa kirjoittajaa eteenpäin. Palaute ei ole kritiikki hyvä-huono -akselilla. Se on henkilökohtaisempaa: tästä kiinnostuin, tästä haluaisin kuulla enemmän, oletko miettinyt tätä ja tuota. Palautteen antaminen on siinä mielessä vaikeampaa, että siihen pitää vaivautua ja käyttää sekä aivoja että tunnetta.

Oliko mielestäsi hyödyllisempää käydä läpi ryhmäläisten omia tekstejä, vai tehdä kirjoitusharjoituksia?
- Ei ole toista ilman toista. Molemmat ovat hyödyllisiä. Kirjoitusharjoituksia ei pidä unohtaa. Yhdessä kirjoittaminen on hienoa.

Proosa vai lyriikka?
- MISSÄ ON DRAAMA!? Ette edes kysy! Kirjoitan proosan lisäksi draamaa, ja draaman kirjoittaja on todella yksinäinen susi. Draama on hieno ja myös teknisesti vaikea laji.

Suosikkievääsi Viita-akatemian kokoontumisissa?
- Linkosuon ruiseväsleivät, välissä juustoa tai metwurstia. Kuljetin niitä Tupperware-eväsastiassa, joka on vieläkin tallella. Sinikukallinen kahvimukini taitaa vieläkin olla akatemian tiskikaapissa.

Aina kirjoittaminen ei maistu. Mitä silloin kannattaa tehdä?
- Kannattaa kirjoittaa vaikka ei maistuisikaan. Jos kirjoittaa vain silloin, kun tuntee Suuren Hengen laskeutuneen ylleen, tuotanto jää varsin niukaksi. Inspiraatio tulee kirjoittamalla ihan samalla tavalla kuin liikunnassa ensin on kankeaa mutta sitten lihaksen alkavat lämmetä ja notkistua.

Viisaat sanasi hänelle, joka haaveilee kirjailijanurasta?
- Unohda se mantra, että kirjailijaksi tullaan elämällä kirjailijan elämä. Kirjailijaksi tullaan kirjoittamalla. Kirjoittamista voi harjoitella, aivan niin kuin viulisti tai uimari harjoittelee.

*                                         *                                         *                                       *
Muualla verkossa:
Annelin kotisivut
HS:n arvostelu Pyöveli -romaanista

Kirjailijan polku

Kirjailijat esitetään usein yksinäisinä susina ja sanavainioiden desperadoina. Kansien väliin päätyvät kirjaimet eivät kuitenkaan synny tyhjiössä. Omavaltaisinkin tekijä kaipaa myös yhteisöä ympärilleen. Moni sanataiteilija onkin löytänyt polkunsa kirjoittajaryhmien tuella ja tukistuksella.

Pätevöittävää koulutusta kirjailijaksi ei ole: kuka tahansa, jolla löytyy riittävästi lahjoja ja ennen kaikkea halua työstää ilmaisuaan, saattaa löytää reitin kirjailijan polulle. Harrastajakirjoittajia on valtava määrä, joidenkin arvioiden mukaan jopa puoli miljoona. Vertaisryhmän tuki kehittää paitsi ilmaisua myös kirjoittavaa ihmistä.

Kirjoittajayhdistys Viitapiiri juhlii kahtakymmentä toimintavuottaan Sampolan kirjastossa lauantaina 20.2. Olemme kutsuneet paikalle kymmenkunta Tampereen seudun työväenopiston Viita-akatemian entistä opiskelijaa. Heille kaikille yhteisön, oman kirjoittavan heimon, löytäminen on ollut merkityksellistä.

Paneelikeskustelussa käydään läpi heidän reittiään kirjailijaksi. Kirjailijan polun varrella kuulemme Kari Rainerannan, Satu Lepistön ja Minna Aution runoja. Maksuton tilaisuus on suunnattu kaikille kirjoittamisesta ja kirjallisuudesta kiinnostuneille.

Panelistit:
Sauli Salomaa          Anneli Kanto
Tiina Poutanen         Juha Siro
Minna Autio             Satu Lepistö
Janica Brander         Marisha Rasi-Koskinen

Paneelin juontaa Timo Malmi.

Viitoitamme Kirjailijan polun julkaisemalla sarjan kirjailijahaastatteluja blogissamme. Ensimmäiset haastattelut julkaistaan tiistaina 9.2.

Tapahtumasivut löytyvät täältä.

Kirjailijan polku Sampolan kirjastossa lauantaina 20.2. kello 13.00. Tilaisuus kestää noin kaksi tuntia. Lämpimästi tervetuloa!